Kukkuu!
Kevät on ihanan pitkällä jo. Kadut on lumesta vapaat ja linnut laulelee. Tosin lunta satoi viimeksi eilen, mutta ei se maahan jäännyt. Kait se takatalvi kuuluu joka vuoteen?:)
Itselläni on ollut yhtä ja toista kuormaa tässä, mutta joka päivästä on selvitty. Mulla on sellainen asenne, että kyllä hymyillä voi, vaikka välillä sydämeen sattuisikin.
En ymmärrä sitä, miten jotkut vaan kohtaa sen oikean jo nuorena ja perustaa perheen jne! Sitten, jos on itse toivonut löytävänsä sen oikean, niin ei tässä elämässä oo muuta tullut vastaan, ku pettymyksiä toisen perään. Innostun ja rakastun aika helposti ja sitten kun olen jo syvällä niissä tunteissa, niin takkiinhan siinä yleensä saa. Moni haluaa vaan ulkokuoren ja kaiken positiivisen energian sekä kiltin luonteeni.. Miksi en voisi itsekin saada joskus jotain takaisin? Että voiko edes olla sellaista ihmistä, jolla olisi antaa mulle sen aikaa, rehellisyyttä ja yhteisiä unelmia?
Sitäpaitsi, tiedän liian monta kolmenkympin päälle olevaa ihanaa naista, jotka kipuilee näiden samojen asioiden kanssa. On hyvä koulutus, vakituinen työ, oma osake, liikunnallisuutta, terveelliset elämäntavat jne jne! Ja ne on vieläpä ihania ihmisiä! Ja tätä samaa shittiä joutuvat kokemaan kuin itsekin, pettymyksiä ja yksinäisyyttä!
Illalla saat painaa silmät kii ja hetken huokaista, olispa mullekin olemassa joku. Onko edes?
Tää on aika avointa tekstiä nyt minulta, kun en yleensä näistä asioista täällä blogissa kirjoittele. Nyt vaan ollut pitkään sellainen olo, etten voi olla hiljaa!
Tää aika, kun kaikki on somessa, nettideittipalstoilla, Tinderissä jne. Miten sä voit löytää jonkun tyypin selaamalla sen kuvia ja lukemalla kaksi riviä tekstiä itsestään? Sitten juttelette viesteillä, soitatte, käytte deiteillä ja..? Noh, se nyt olikin livenä ihan erilainen, kun mitä anto ymmärtää.
Tai sit jollekin tulee viimehetken paniikki ja se tekee oharit.
Jep.
Näitä tarinoita oon kuullut tsiljoona.
Kun se aurinko paistais risukasaankin. Ja kyllähän se paistaakin, mut siinä pitää vaan hioo omaa asennettaan. Mutta uskotte varmaan, että sen asenteen kanssa ei kovin helppoo aina ole, jos kymmenkunta vuotta oot vaan saanut kokee pettymyksiä. Ja kaikista piikikkäintä mitä oon saanut kuulla,on nää iankaikkiset kliseet, että "sä oot vaan niin kranttu" ja "eiks kukaan oo sua huolinu" ja "kyllä joku sut vielä nappaa" jne! Niistä ei tuu ku kyyneliä. Eikö ihmiset ymmärrä, että se on kuin kääntäis puukkoa haavassa.
Oli jotenkin niin helpottava olo, et joku muukin on tuntenut samoin.
Kaipaus ei häviä mihinkään.
Aurinkoista kevättä sinulle ja hymyillään siltikin!
You are stronger than you believe!
t. Tiko
