A Blog about Knitting, Decorating and Baking glutenfree.
You can find me from Instagram / Löydät minut myös Instagramista: Virkattusydan

sunnuntai 20. maaliskuuta 2016

Torkkupeitto ja pupunen.

Aurinkoista palmusunnuntaita!

Kaunis on ilma, vaikkakin kovin kylmä tuuli ja pieni pakkanen. Eilen käytiin jäällä kävelemässä ja ottamassa vähän arskaa.. Olen ihan hermoheikko, kun jäät paukkuu ja kumisee alla, vaikka järki sanoo, että se kuuluu asiaan ja kyllä ne kestää. :) 

Olen ahertanut viime viikkoina kouluhommia ja töitä, niin että kainalot hikoo! Kovasti sunnittelen pääsiäisen tienoolle rentoutumista, jos vielä ensi viikolla tekisi koulutöitä pois alta. 

Edellisessä postauksessa oli arvoituskuva ralliautokankaasta ompelukoneen alla. Tässäpä nyt paljastus, mikä oli silloin työn alla.. Lämmin torkkupeitto 1-vee kummipojalle! :)
Kangas on Eurokankaan palalaarista. Reunaan ompelin puna-ruudullisen kanttinauhan, joka löytyi myös Euronkankaasta myyjän hyvällä avustuksella.



Tässä vielä kuvattuna kolme kaverusta.
Keskimmäisen pupusen ompelin viimeismpänä, ylijääneistä trikoopaloista.

Pupusten kaava löytyy Tildan kevät-kirjasta.



Ihanata pääsiäisen aikaa itse kullekin!

t. tiko <3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti